
Päivitetty 18.4.21
Alle 12-vuotiaat voivat harrastaa partiota normaalisti. 13–20 -vuotiaat saavat palata harrastamaan 13.4. alkaen kunhan toiminta järjestetään ulkona. Aikuisten harrastustoiminta pidetään edelleen keskeytettynä ja toteutetaan etäyhteyksin.
Tämä tarkoittaa, että lippukunnassamme kaikki ikäkausien ryhmät kokoontuvat loppu kevään kokoukset livenä ja pitävät kokoukset ulkona! Päivitämme ohjeet jos muutoksia tulee, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että kevään vimpat kokoukset päästään pitäämään livenä ulkona!
Päivitetty: 29.3.2021
Aikuisten ja ennen 2008 syntyneitten partiotoiminnassa jatketaan piirin alueella etäpartiota. Tämä tarkoittaa, että lippukunnassamme toiminta jatkuu samanlaisena kuin koko maaliskuun ajan. Sudenpennut ja ensimmäisen vuoden seikkailijat kokoustavat livenä ja muut etänä. Tämä on voimassa toistaiseksi.
Koronavirustilanne on jälleen huonontunut koko Suomessa. Noudatamme partiotoiminnassa valtioneuvoston 25.2. julkaisemia uusi linjauksia. Näin ollen aikuisten ja yli 12-vuotiaiden partiotoiminnassa siirrytään piirin alueella etäpartioon. Lippukunnassamme kaikki toisen vuoden seikkailijat ja heistä vanhemmat partiolaiset toteuttavat 1.3 – 28.3.2021 välisellä ajalla kokoontumisista taukoa tai etäpartiointia. Ryhmän toiminnasta tarkemmat ohjeet antavat ryhmänjohtajat. Eli lippukunnan KAIKKI SUDENPENTURYHMÄT SEKÄ ENSIMMÄISEN VUODEN SEIKKAILIJAT kokoontuvat normaalisti, kokoukset pidetään ulkona, turvavälit huomioiden sekä muut koronarajoitukset huomioiden.
Jos tulee jotain kysyttävää mieleen, laita Jennalle viestiä!